KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- Metsossa 16.4. puhumassa Tuntemattoman sotilaan filmi- ja näytelmäsovituksista
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






lauantai 7. syyskuuta 2013

Kuinka syvälle haavoittuneet haudataan?

Ei Nokian loppu siitä alkanut, kun Elop saapui sen saattohoitajaksi, vaan siitä, kun rotat alkoivat jättää laivan. Ollila siirtyi Shelliin, joka tarjoaa turvapaikan jokaiselle m/Maan tyhjiin imeneelle kapitalistille.

Meille on tullut Suomen Kuvalehti vuoden alusta ja vaikka lahjalehti on juuri sellaista kristillis-oikeistolaista kuraa kuin on ollut mielikuva, niin sen kuvitus viestii yllättävästi osuvammin kuin muut mediat kykenevät, niin kuin nyt Nokian kohdalla: kuva nokialaisesta joka muodostaa hiekkaan työnnettynä oman hautakivensä. Yksinkertaista ja nerokasta, ja samalla media-aikaan sopiva täsmäkuva SEKÄ symboliuhrista ETTÄ uhrisymbolista.

Tänään (7.9.) Guardianissa oli tyypillinen veitsenkääntö suomalaisten kansallissurusta, muistutetaan talvisodasta ja Kalevalasta - ja siitä ettei Nokian mentyä lavalle jää muita edustamaan Suomea kuin näitä nykypäivän pellejä: "So what is Finland left with on the global stage? Motorsport champs and classical conductors – with no fewer than four performing during the current Proms season – and Moomintrolls. Oh, and Angry Birds."

Kännykkä-Suomi on siis virallisesti kuollut. Jokos saisi luvan palata linkolalaiseen eli 1930-luvun Suomeen? Joko uskottaisiin, että samaa tietä tulevat menemään muutkin kansallista tai koulumenestystä lupaavat mediahärväkkeet ja roviopelit vaihtuvat pelirovioihin?

Eilen liehui taloyhtiön lippu puolitangossa. Mutta ei se tainnut sentään Nokian kuolemaa ilmoittaa. Symbolisattumaa toivottavasti sekin, että juuri samana päivänä lapset löysivät talon päädystä huumeruiskun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti