KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






keskiviikko 25. syyskuuta 2013

"Niin että petokselta // se viimein vaikutti"

Ei ihmisten mieliä olisi Nokian lihoiksi laittaminen riittänyt sinänsä kiihdyttämään, eivät edes kömpelöt valheet ja röyhkeä laskelmointi teurasmiehen ujuttamisessa sisälle firmaan, vaan se, että Elop on habitukseltaan niin ilmeinen tarinan konna kuin vain voi olla. Nokian lihoiksi laittaminen oli julkisena esityksenä niin hyperrealistinen, enemmän kuin todellisuus itsessään, että sen taustalle ovat jääneet kätevästi kaikki muut alasajon elkeet, joita porvarihallitus tekee kilpaa firmojen hallitusten kanssa.

Itse kuulin vasta tänään, että täysin samanlaista taktiikkaa paikallisen firman lahtaamiseksi oli käytetty omalla paikkakunnallamme: Metso osti Tamfeltin ja laittoi siihen oman toimitusjohtajansa jonka tehtävä oli valmistella Tamfelt lopetettavaksi, ja näin sitten tänä kesänä kävikin.

Laman nopeutuvalle vauhdille vetää vertoja vain ilmastomuutos - ja joku porvarihallituksen edustaja ennättikin "lohduttamaan" kansaa, että ne Elopin kaltaiset miljoonapalkkaiset teurasmiehet ovat suuren maailman rakenteita joihin on yhtä mahdotonta vaikuttaa kuin ilmastomuutokseen.

Mutta kun viikon sisällä Suomen sää muuttui 20 asteesta 2 asteeseen, ei kukaan tohdi puhua edes ilmastomuutoksesta, yhtään sen enempää kuin Nokian tapauksessa tohditaan puhua Suomesta 2000-luvun kehitysmaana, josta suuryhtiöt käyvät keräämässä pääomat pois kellumasta.


"Kuin suru, huomaamatta
pois kesä hupeni,
niin että petokselta
se viimein vaikutti."  - Emily Dickinson
-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti