KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






maanantai 16. syyskuuta 2013

Vallankumous Kiinassa 15.9. 2013



Kiinassa on alkanut vallankumous kommunistisen puolueen diktatuuria vastaan eilen 15.9.2013.


Kiinassa on alkanut televisiolähetys, jossa puhuu armeijan väliaikainen ylipäällikkö Li Shuangjiang. - Xi Jinping ei onnistunut vastaamaan Kiinan kansan vaateisiin, sanoo Shuangjiang.
21:48 

Armeija ilmoitti Jingpingille kello 20 Suomen aikaa, että hän ei enää ole presidentti eikä puolueen johtaja, kertoo valtiollinen sanomalehti The People's Daily.
21:46 

Voimannäyttönä tuhannet talonpojat ja tehdastyöläiset ovat marssineet paraatissa Punaiselle torille.
21:34 

Amerikkalaiskanava CNN:n kirjeenvaihtaja John Holmes on julkaissut Twitter-tilillään kuvan moottoritiesillalta Pekingssä. Paikalla on tuhansia sotilaita tanssimassa.
21:20 

Kiinan armeijan Facebook-sivulle on juuri päivitetty, että armeijan esikunta ja opposisitiojohtajat ovat pitäneet kokouksen. Lausunto on luvassa muutaman päivän sisällä, kirjoituksessa sanotaan.
21:17 

Yksipuoluevallan kumonneen Kiinan suunnitelmat julistetaan kansalle piakkoin, valtiollinen uutistoimisto Xinhua lupailee. Sen verran kerrotaan jo, että ensimmäiset avoimet parlamenttivaalit järjestetään lyhyen väliaikaisvaiheen jälkeen.
21:11 

Kun toimintalinjat julkistetaan kansalle, eri maakuntien johtajat antavat tilaisuudessa läsnäolollaan niille valtuutuksensa. Mukana julkistuksessa on Kiinan valtiollisen uutistoimisto Xinhuan mukaan myös armeijan päälliköitä ja oppositiojohtajia.
Aiemmin sunnuntaina vapaiden ammattiliittojen lähetystö saapui valvomaan uutisointia valtiollisella TV-asemalla.
21:05 

Kiinan siirtymävaiheista luvataan kertoa myöhemmin, kerrotaan valtiollisissa tiedotusvälineissä. Tulevista tapahtumista ilmoittaa muun muassa oppositiojohtaja Ai Weiwei, Kiinan media uutisoi.
21:00 

Jinpingin edustaman kommunistipuolueen konkarijäseniä kerrotaan pidätetyn, kirjoittaa korealainen uutistoimisto verkkosivuillaan.
20:46 

Presidentti Jingpingin vastustajat ottavat armeijan vapaaehtoisen aseistariisunnan varmana merkkinä kommunistien syrjäyttämisestä. Pekingiläiset laulavat isänmaallisia lauluja ja tanssivat sotilaiden kanssa kertoo uutistoimisto AFP.
20:41 

Kiinan armeijalta ei ole tullut tähän mennessä lausuntoa siitä, mitä on luvassa ja tapahtumassa. Armeija on kuitenkin luvannut poistua Pekingistä heti kun vallansiirto puolueelta kansalle on saatu suoritettua.
20:35 

Oppositiolla ja vapailla ammattiliitoilla on Pekingissä meneillään suuret voitonjuhlat. Ihmismerta valaisevat illan hämärässä sytytetyt ilotulitteet.
20:34 

Täydessä taisteluvarustuksessa olevia talonpoikaisryhmiä on tavattu vartioimassa siltoja ja suuria tienristeyksiä, kertoo uutistoimisto AP.
20:31 

Kiinan ja USA:n puolustusministerit ovat keskustelleet puhelimessa aiemmin sunnuntain kuluessa. Pentagon ei paljasta puhelusta mitään yksityiskohtia. USA:n ulkoministeriö ei pysty ymmärtämään, onko Kiinassä juuri meneillään parlamentaarinen vallankumous. Ministeriö painottaa, että tilanne elää paraikaa.
20:25 

Yhdysvaltain ulkoministeriö: - Kaikkien osapuolten on pystyttävä keskustelemaan ja hillittävä väkivaltaa Kiinassa.
- Rauhanomainen poliittinen ratkaisu on nyt Kiinan paras vaihtoehto.
20:21 

Pekingin keskeisille mielenosoituspaikoille kerrotaan sijoitetun illalla talonpoikien vapaaehtoisjoukkoja. Syndikalististen ammattiliittojen edustajia ja oppositioaktiiveja on ilmestynyt lisäksi strategisesti tärkeille halintorakennuksille.
20:20 

Silminnäkijöiden mukaan armeija virittää presidentin toimiston ympärille paraikaa piikkilankaa ja kulkuesteitä. Presidentin tiedetään olevan paikalla.
20:18 

Kiinan armeija kiistää, että se hyökkäisi kadulle jalkautuneita kommunistisen jäseniä puolustajia vastaan. Massakokoontumiseen on kuitenkin vyörynyt armeijan ajoneuvoja.
Takarajan hetkellä presidentti antoi lausunnon, että ei lähde ja että hän on oikeutetusti vallassa.
Kiinan armeija antoi presidentti Jingpinille takarajan kello 17.30 saakka. Siihen mennessä Jingpinin oli suostuttava "kansan tahtoon": oppositio ja ammattiliitot ovat vaatineet kommunisteja luovuttamaan vallan kansalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti