Sahlberg voittaa Finlandian?

Jotain on aidosti muuttunut siinä, miltä kirjallisuuden nykyhetki tuntuu. Edellisinä vuosina Finlandia-tilaisuuden juontaminen kirjastolla tuntui siltä kuin saisi olla osallisena kansallisen kirjallisuuden instituutiossa. Tänä vuonna pääkirjastolla järjestetty tilaisuus oli sinänsä ihan samanlainen, mutta siitä puuttui jostain syystä edellisen vuosien osallistumisen ilo, sanataiteen SAAVUTTAVUUDEN (eri asia kuin "saavutus", mikä on museoivan taidejournalismin kieltä) ja yhteiskunnan läpäisevyyden ilo.

Jotain on muuttunut, eikä se johdu kirjallisuudesta sinänsä, vaan siitä, miten maailma median tapahtumapaikkana tuntuu vetäytyneen yhä kauemmaksi Suomesta ja kirjallisuudesta ja Tampereestakin, vaikka Tampere muutoin on edelleen kiinni myös Finlandia-tason julkisuudessa, niin kuin Kivimäen voitto Tieto-Finlandiassa osoittaa - tai se että Johanna Sinisalon uusinta oli veikattu hyväksi romaaniosaston F-ehdokkaaksi.

Toissa vuonna vastaavassa kirjaston tilaisuudessa yleisö veikkasi äänestyksessään oikein voittajan, Rosa Liksomin teoksen. Viime vuonna yleisön suosikki oli puolestaan Aki Ollikaisen Nälkävuosi, mikä osoitti hyvin yleisön lukeneisuuden - vaikka voitto menikin sitten mummodiktaattorin päätöksellä Lundbergin Jäälle.

Tänä vuonna yleisöäänestyksen tulokset olivat suht tasaiset, mutta voittajasuosikki Sahlberg erottui selvästi:

17 Asko Sahlbergin Herodes

8 Kjell Westön Kangastus 38 

7 Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme

7 Hannu Raittilan Terminaali

4 J-P Koskisen Ystäväni Rasputin 

2 Leena Krohnin Hotel Sapiens

Opiskelijoiden laatimissa esittelyissä korostui historian merkitys ja käsittämätön suosio, mikä ei tietenkään ole yksistään suomalaisten kirjailijoiden yritys saada aiheelleen auraattisuutta vaan sama oire näkyy maailmallakin. Opiskelijoiden esittelyissä tuotiin esille myös se, miten historia aiheena saa kuitenkin erityisen käsittelyn: Herodeksessa Joosafat-välikertojan käyttö kommentaarina,  Pelon romaanissa eettisenä vetoomuksena historian muistamiselle, Westöllä ainutlaatuisena asetelmana menneen ja tulevan sodan välisessä paineessa, Koskisella tahallisen naiivin kertojahahmon ja rakkausjuonen soveltamisena synkän tapahtumasarjan vastapainoksi.

F-ehdokkaista en ole itse lukenut kuin Leena Krohnin romaanin, joka omasta mielestäni edustaa sitä heikointa ja rutiinimaisinta uusvanhakummaa kirjailijansa tuotannossa. Hannu Raittilan Terminaali on puolestaan ainoa, jonka olisin ehdottomasti halunnut lukea ehdokaskirjoista, mutta kuulemani esittelyn perusteella kyseisessä kirjassa paistavat myös ne Raittilalta tutut rasistiset ja takakireät punaniska-asenteet, joiden takia Canal Grandekin oli pitkälti tympeä lukukokemus - joten joulupukin toivelistaan taidan laittaa ennemmin F-tason tieto- kuin kaunokirjallisuutta.