KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- Metsossa 16.4. puhumassa Tuntemattoman sotilaan filmi- ja näytelmäsovituksista
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






perjantai 3. tammikuuta 2014

Täydellinen kova scifi

Olin puolivälissä Stephen Baxterin Space-romaania, kun huomasin, että se on toinen osa trilogiaa. Lukemista se ei mitenkään haitannut. Toisaalta oivallus ei herättänyt kiinnostusta lukea romaanin edeltävää tai seuraavaa osaa. Niin täydellinen ja niin ITSENÄISEN ainutlaatuinen Space on kovan scifin edustajana.

Stephen Baxter on keskipolven (= 1940-50 -luvuila syntyneistä) sf-kirjoittajista minulle ainoa luottokirjailija. Hänen teoksensa ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet kultakauden parhaiden genrepiirteiden jatkajaksi, jopa siinä määrin, että Baxter olisi ollut Asimovin ja Clarken luokkaa maineeltaan jos olisi julkaissut kovaa scifiä edustavat teoksensa kultakautena (1930-50 -luvuilla). Samalla on todettava, että Baxterin ongelma on liika tuotteliaisuus. Viimeisin yhteistyö Terry Pratchettin kanssa, "Long Earth" -trilogia, jäi minulta kesken muutaman kymmenen sivun jälkeen. Yhtä kiusallisen väkinäinen oli Clarken kanssa tehty aikajäristys-trilogia, josta luin sentään ekan kirjan. Mammutti-trilogia puolestaan oli mukaisa lukea, mutta vähän se oli kuin Disneytä spefiksi koko norsutarina juu. Mitään kirjallisesti ihmeellistä ei ole muissakaan Baxterin teoksissa: riittää kun ne ovat genreteoksina täsmällisesti ja kekseliäisyyttä osoittaen sitä mitä ne lupaavatkin. Tällä mittarilla omassa hyllyssäni parasta Baxteria ovat The Time Ships, Anti-Ice, Raft, Timelike Infinity. Monia sarjoja Baxterin tuotannosta en ole vaivautunut edes kokeilemaan, niin ilmiselvästi niiden ideointi (ja orientaatio YA-proosana) menee oman kiinnostuksen ulkopuolelle.

Noista em. suosikeista Space jää romaanikokonaisuutena kovasti jälkeen, mutta ideoiltaan se on sellaista vyörytystä, että kokenutkin scifin lukijaa haukkoo henkeä. Kirjasta näkyy, että monia sen osista on julkaistu aiemmin novelleina eikä niitä ole edes yritetty yhdistellä toisiinsa. Scifissä pitkä aikaskaala, satojen ja lopulta tuhansien vuosien hyppäykset, mahdollistaa hyvinkin irtonaiset kappaleet. Samalla Baxter on halunnut pitää kiinni pienestä henkilögalleriasta, kun yleensä tällaiset ihmiskunta vs. alienit -eepokset imaisevat mukaansa loputtoman gallerian astronauteja, tiedemiehiä, seikkailijoita ja 'huolestuneita partnereita'. Nyt romaanin pitää kasassa kaksi lähes-kuolematonta-päähenkilöä.

Space sisältää yllättäen myös varsin uskonnollisia sävyjä ja nostaa ihmiskunnan lajierityiseksi piirteeksi sekä uskon että altruismin. Ainoa scifistisesti löyhä osa romaania onkin sitten se, ettei tätä runsasta ideointia suoritea kenenkään biologin näkökulmasta, joka voisi varsin vaivatta osoittaa uskon ja altruismin SELLAISIKSI evolutiivisiksi jäänteiksi, joissa ei ole kerrassaan mitään kosmologista mysteeriä. Mutta ihmislaji jonkinlaisena avaruuden alkuaineena on jotain missä evoluutiokin on ihan pelkkää pintakuohua Baxterin kannalta. Scifiksi hieman hämmentävät osuudet romaania ovatkin niitä missä mukaan tuodaan alienien herättelemät hominidi-kilpailijat, aivan kuin Baxter pyrkisi todistamaan, että ihmiskunnalla olisi ollut MÄÄRÄTTY tehtävänsä maailmankaikkeutta varten jo puoli miljoonaa vuotta sitten.

Tjaa. Space-romaanissa on paljon turhaa ja turhauttavaa kuvausta, erityisesti kaikki ihmiskunnan tuleviin sivilisaatiomuotoihin liittyvä, mutta kirjanhan voi lukea kerrankin kuin novellikokoelman ja keskittyä niihin osuuksiin mitkä vetävät. Ehkä scifin tulevaisuus onkin sitten tarinoiden spiraalin eikä eeppisen avaruustaistelun näköinen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti