KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
9.-13.8. WorldCon Helsingissä
2.9. Työväenkirjallisuudenpäivä Tampereella
7.-8.10. Turun kirjamessuilla

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Robert Heinleinin palautettu maine (swecon2)


Robert A. Heinlein (1907-88)
Pysäyttäkää historian painokoneet: Robert A. Heinleinin (1907-1988) maine on palautettu.

Enää Heinleinista ei voi puhua "lähes suurena scifi-kirjailijana", jonka maineen ja merkityksen riittävät kyseenalaistamaan hänen lopputuotantonsa temaattiset ja taiteelliset romahdukset. Kenpä ties nähdään sekin päivä, että Heinleinia peräti suomennetaan lisää...

Tukholman Fantastika-conissa Heinleinin maineen palautuksesta puhuivat pitkän linjan scifi-harrastajat John-Henri Holmberg ja Jessica Elgenstierna. Keskustelu oli tarkoitettu alun perin paneeliksi, mutta muut mahdolliset osallistujat olivat jotenkin kadonneet järjestelyjen varrella... mikä sekin kertoo Heinleinista poikkeuksellisen ongelmallisena tapauksena scifin historiassa.

Tietenkään Heinleinin tuotanto ei ole ollut vaarassa unohtua. Hänen kirjansa ovat aivan samaa suurten scifi-kirjailijoiden luokkaa kuin Isaac Asimovin tai Arthur C. Clarken. Mutta jostain syystä hänen teostensa filmatisointi ei ole innostanut Hollywoodia samassa määrin kuin esimerkiksi Clarken romaanit. Puppet Masters -elokuva (1994) haukuttiin lyttyyn, ja vaikka Starship Troopers oli kaupallinen menestys, se sai peräänsä vanhat syytökset fasismin ylistyksestä. Viimeksi Predestination (2014) on kuitenkin herättänyt laajemmankin, nykymedioita kutkuttavan kysymyksen: mitä Heinleinin tuotannosta voisi löytää ELOKUVAN mittoihin sopivaa?

Kiinnostus Heinleinin uudelleenarviointiin on herännyt mitä ilmeisimmin myös fandomin syvistä syövereistä. Tutkija Farah Mendlesohn on kuulemma tekemässä seuraavaa tietokirjaansa Heinleinista eikä silloin kyse ole enää pelkästään akateemiselle tai fani-yleisölle suunnatusta esittelystä. Tarve Heinleinin teosten esittelyyn 2000-luvun sukupolvelle on ilmeinen.
J-H Holmberg

Eikä liene parempaa sf-fania, joka olisi katsellut Heinleinin uraa aitiopaikalta pohjoismaista käsin, kuin tuo ruotsalaisen fandomin megasaurus, John-Henri Holmberg. Fantastikan keskustelussa hän kertoi alkaneensa lukea ensin Heinlein-käännöksiä, mutta ahmineensa ensimmäisen alkukielisen teoksen sanakirjan avulla heti oppikouluun päästyään.

Käännekohdaksi Heinleinin uralla Holmberg mainitsi Friday-romaanin (1982). Sattumoisin se on itsellänikin kirja, jonka kohdalla leuka loksahti lattiaan: saako näin naisvihamielistä proosaa ihan oikeasti julkaista? Luin kirjan railausmatkalla ostettuani kirjan 20 pencellä Isle of Skyen hostellista, mutta hylkäsin kirjan matkan varrelle, niin vastenmielinen se oli. Holmberg kuitenkin selitti, että kirjalla on erityinen merkitys Heinleinin pitkällä uralla: se oli 15 vuoteen ensimmäinen kirja, joka oli sentään PAREMPI kuin edeltävät epäonnistuneet teokset. Siksi fanit katsoivat että kirja on peräti "hyvä". Huolimatta sen asenteista... ja ettei se kovin erityinen ollut scifinäkään, olihan kirjailija jo 75-vuotias.

Fantastika-keskustelun toinen osapuoli, Jessica Elgenstierna, puhui hänkin Heinleinista fanin näkökulmasta. Hän oli ottanut tehtäväkseen lukea kirjailijan keskeisen tuotannon ennen conia, ja käyttänyt siinä apuna Holmbergin laatimaa kommentoivaa lukulistaa - sen kun saisi käsiinsä! Elgenstierna totesi, että yksi ainoa teos oli niin kehno, että hän itki sen huonoutta: The Number of the Beast (1980).  Tähän Holmberg nyökkäili tyynesti. Kyllä, hänellä oli aivan erityinen tarina kerrottavana tuosta kirjasta. Holmberg oli nimittäin ollut kustantamon leivissä saadessaan käsiinsä kyseisen romaanin käsikirjoituksen amerikanpakettina, ja mahdollisuuden julkaista kirjan ruotsinnos jo ennen kirjan amerikkalaista julkaisua. Mutta luettuaan 40 sivua tämä Heinlein-fani oli todennut, että petokirja oli niin huono ettei hän voinut lukea sitä edes loppuun. Eikä ole koskaan lukenut. Eikä julkaissut.

Mikä sitten tekee Heinleinin alkutuotannosta niin erottuvan hyvän, että Elgenstierna totesi nyrkkisäännöksi pidättäytyä lukemaan vain ennen vuotta 1967 julkaistuja teoksia?

Vetävä kertojanääni, totesivat Elgenstierna ja Holmberg molemmat. Holmberg vertasi Heinleinia Kiplingin, Maughamin ja Kingin tapaisiin kirjailijoihin, jotka saavat koukutettua tarinoinnillaan lukijan kuin lukijan. Erityisen hyvä Heinlein onkin kirjojen aloituksissa, ja huumorissa. Ja mitä tulee asenteellisuuteen, niin Heinleinin maine rasistina, seksistinä ja fasistina ei perustu kirjailijan TEOSTEN lukemiseen vaan puoliksi kuulopuheisiin, puoliksi lopputuotannon aggressiiviseen ja avoimen misogynistiseen näkökulmaan.

Sodanaikaisen ilmapiirin sisäistäneenä libertalistina Heinlein näkyy kelvanneen kaikenkarvaisten konservatiivien aforismiykköseksi. Se radikaalimpi puoli Heinleinia on mieluusti unohdettu. Holmberg referoi ulkomuistista, miten Heinleinin alkutuotannon novellit olivat siinä määrin EDELLÄ AIKAANSA asenteeltaan, että ne eivät kelvanneet aikakautensa pulp-lehtiin julkaistavaksi. Valitettavasti Heinlein uskoi saamaansa palautteeseen siinä määrin, että vasta maailmansodan loppuvaiheessa palasi pohdiskelevan kriittisiin tarinoihinsa novelleissa ja nuorisoromananeissa. Esimerkiksi novellissa "Delilah and the Space Rigger" (1949) naistyöntekijän epäillään häiritsevän avaruusaseman rakentamista, mutta naiset osoittautuvatkin välttämättömäksi sen valmistumiselle.


Keskustelunsa lopuksi Elgenstierna ja Holmberg pohtivat, mitä teoksia suositella Heinlinilta luettavaksi ensikertalaiselle. Valittujen kärjessä olivat nämä kolme:

Panoksena tulevaisuus (Double Star, 1956)
The Door Into Summer (1956)
Have Spacesuit Will Travel (1958)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti