KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






tiistai 23. elokuuta 2016

Kirjoitan kirjaa yliopiston kellarissa


Tämän vuoden palkattu työurakkani olisi saattanut lopahtaa kesken hyökkäysvaiheen kuin suomalainen offensiivi tai urheilusuoritus ikään, jollei Axun kuolema olisi muuttanut missioni luonnetta. Viime keväänä aloimme (Ville, Tuula ja allekirjoittanut) ehkä jonkinsorttisena surutyönä tuumimaan Axun väitöskirjan viimeistelyä julkaistavaksi, ja suunnitelmat ovat edenneet jo siihen vaiheeseen, että meillä on aiesopimus kustantajan kanssa. Tavoitteena ei ole enää käsikirjoituksen julkaiseminen tutkimuksena, koska jäljelle jäänyttä materiaalia luettuamme kävi selväksi, ettei ilman alkuperäistä tekijää sellaiseen kukaan pystyisi. Axun vuosia jatkuneessa projektissa oli tavoitteena laatia suomalaisen militarismin historia kirjallisten esitysten perusteella, ja samalla selvittää miten tämä militarismi perustuu tietynlaisen maskuliinisen soturimyytin rakentamiseen. Projekti oli laveudeltaan siis samaa luokkaa kuin Juha Siltalan suomalaisen häpeän historia, mutta ilman Siltalan psykohistoriallisia höpinöitä. Aineksia olisi ollut kolmeen väitöskirjaan.

Viime kevään lopulla, toimittajakokouksemme jälkeen, pääsin penkomaan Axun työhuoneesta kerättyä paperijäämistöä yliopiston kellarissa. Mappeja ja valokopioista koottuja kansioita oli neljä muuttolaatikollista, siis varsinaisen lähdekirjallisuuden lisäksi. Se oli varmaan aavemaisin hetki mitä olen kokenut tutkijanuralla, ja kulminoitui siihen, että äkkiä kuulin äänen jylisevän jossain yläpuoleltani: "Markku, älä käytä tätä hissiä." No, se ei ollut sentään kummitus, vaan Tuula joka oli juuttunut kellarista yläkerroksiin vievään hissiin. Onneksi joku rakennuksen vahtimestareista osui paikalle pelastamaan meidät yliopiston kellarista, johon on näköjään VAIN MENOLIPPUJA.

Kellari on yliopiston nykytilan metafora: siellä yli-ikäinen tutkija paljastuu koekaniiniksi, jolla yliopisto testaa paikkaansa ja tehtäväänsä maailmassa.

Enimmäkseen olenkin tänä vuonna kironnut Tampereen yliopistoa, etenkin sen kirjastoa, jossa käytännöllisesti katsoen kaikki tuore tutkimuskirjallisuus on e-kirjoina, ja ne taas ovat saatavilla ainoastaan yliopiston omille tutkijoille. Näin akateeminen maailma tehokkaasti rajaa sen, ketkä saavat istua paitsi materiaalinsa myös aiheidensa päällä. Kaikki muut ovat yliopistojen silmissä diletantteja, joita ei päästetä edes näkemään verorahoilla hankittua tutkimuskirjallisuutta.

Tällainen viite- ja kirjastopolitiikka ovat tietysti täydellisiä antiteesejä ns. sivistysyliopistolle, mutta siitä ei kukaan ole kantanut huolta enää aikoihin, kun korkeasti koulutetut keskittyvät, vankilamoraalin tavoin, tarkkailemaan toisiaan milloin naapurin oppiala saa tappotuomion SSS-hallitukselta. Asia erikseen olisi sen selvittäminen, miten yksipuolinen sähkökirjoihin turvautuminen vaikuttaa tutkimuksen lähdekritiikkiin ja kontekstinymmärrykseen. Mutta siitäkään yliopistot EIVÄT ENNÄTÄ huolehtimaan. On niin kiire pysyä mukana hallituksen lahtituolileikissä.

Kellariarkisto on ikävän osuva metafora nykypäivän ylioistolle, vaikka se on myös viimeinen paikka mistä löytää aarteita. On täysin näiden Axun laatikoista keräämieni papereiden ansiota, että sain käsiini lähteitä, jollaisia en olisi tullut muutoin edes etsineeksi. Sain kesäksi lainaa Villen hyllystä sotakuvauksia käsitteleviä tutkimuksia, mutta niidenkin olennaiset kohdat, joskus koko kirjan, löysin valokopioina Axun mapeista. Kun tuntee käsittelevänsä aarretta, siihen suhtautuu erilaisella kunnioituksella.

Nyt apurahaa oman kirjani tekemiseen on vielä neljä kuukautta. Enää en ole varma, miten kauaksi motivaatio kantaa kirjan valmisteluun ensi keväänä, jos en saa jatkoapurahaa toiseksi vuodeksi.

Hain nykyistä apurahaa sillä rohkeudella, että voin luvata rahoittajalle saavani minkä tahansa kirjan valmiiksi vuodessa, erotuksena yliopiston tutkijoista, jotka voivat istua projektiensa päällä vuosikymmeniä. Mutta nyt sitten on nöyrryttävä hakemaan apurahaa toisellekin vuodelle,  tietämättä, löytyykö moiselle tutkimukselle nykypäivänä julkaisijaa - mikä kuitenkin on itselleni ainoa motivaatio elää kirjoittajana. Tämän vuoden kokemukset akateemisesta julkaisemisesta eivät omalta osalta ole yhtä rohkaisevia kuin Axun käsikirjoituksen osalta. Esimerkiksi SKS ei näy missään määrin mainostavan keväällä julkaistua romanssitutkimustani. Eipä se sitten saa arvosteluitakaan.

Sen sijaan varmuudella tiedän, että saamme valmiiksi Axun kirjan jossain tiivistetyssä muodossa, etenkin kun sille on lupautunut niin monta pätevää kommentoijaa, ettei yksikään vastaava monografia ole saanut osakseen sellaista referee-käsittelyä. Tähän tiivistyy tyyppitilanne viisikymppisenä eli yli-ikäisenä, valmiiksi kellariin tuomittuna akateemisena olentona: elämälläsi ei ole merkitystä, vaan jälkeen jäävillä teksteilläsi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti