Lautapelaajan omakuva vanhuuden vuosilta

On kolme erilaista luovuuden astetta lautapelin tekemisessä: idean kypsyttely päässä (satunnaisia yötunteja vuoden verran), idean auki kirjoittaminen paperille (satunnaisia työtunteja kahden kuukauden aikana), ja idean konkretisoiminen ensimmäiseksi prototyypiksi. Kahta jälkimmäistä vaihetta ei koskaan edes toteutuisi, jollei olisi lautapelisuunnittelun kilpailua, johon tähdätä demottamaan peliänsä.

 Viime torstaina pidin ovia auki työviksen lautapelikurssin ylimäääräiselle kokoontumiselle juuri tämä kilpailu tähtäimessämme. Demotut pelit olivat amatöörivoimin valmistettuja, mutta suunnittelultaan niin virtaviivaistettuja ja pelisysteemiltään johdonmukaisiksi trimmattuja kuin voi vain toivoa. Oma pelini oli edelleen kasa paperilappuja. Eikä se viikossa ole juuri muuksi muuttunut.

Tyylikkäästi korttitableauta ja meeplejä yhdistävää Huvipuisto-peliään demokokoontumisessa esitellyt Juha totesi, että hän pyrkii valitsemaan kehiteltävät peli-ideansa sen mukaan mihin löytyy sopivia resursseja. Edes niin käytännöllisesti en millään osaa ajatella omista ideoistani.

Matriarkka-peli versio 1.1

Heti kun pelisuunnitelma saa ensimmäisen konkretisaation, siitä näkee jo, miten kiinnostava se edes VOISi olla pelaajan kannalta. Tai epäkiinnostava. Ero paperilla ja paperiksi muuttuneen idean välillä on uskomaton. Kun edes pelilaudan pitäisi herättää välittömästi mielikuvat siitä, millaista toimintaa siinä pelaajalta edellytetään, niin nopeasti koristeltu värikopiokaan ei Matriarkka-pelini tapauksessa ohjaile mielikuvitusta.

Enää ei kehtaa oikein perääntyäkään Matriarkka-pelin esittelystä Tracon Hitpointissa. Tapahtuma toki on yhtä amatöörien juhlaa muutenkin, mutta pelin substanssi tuntuu valuvan käsistä, mitä enemmän sitä ajattelee. Minkä tahansa romaanitekeleen mainostaminen moisessa tapahtumassa olisi helpompaa kuin demottamiseen tarkoitetun pelin nostaminen pöydälle: tässä olisi simulaatio simulaatiopelistä...

Opettavaistahan tällainen ideasta prototyypiksi -prosessi sinänsä on. Nyt tiedän tarkalleen, että Patriarkka-peliä varten on ENSIN rakennettava prototyyppi ja SITTEN vasta mietittävä, mihin tällä pelillä tähdätään. Samalla voi miettiä, olisiko omassa peliharrastuksessa jotain muutakin kuin "tarinallisuus", jota muuttaa konkretiaksi prototyypissä: että paperista ja pahvista leikelty abstrakti kummajainen olisikin eräänlainen yritys omaksi muotokuvaksi...

Sinisellä: ensisijainen motiivi; mustalla alla: toissijainen motiivi pelaamiseen.

Tällaisen profiilileikkauksen tosin sain jo QuanticFoundryn pelaajatyyppi-testistä: olen tyypiltäni "Low Conflict, Relaxed, Grounded, and Independent".

Tällä profiloinnillahan voisi hakea vaikka kunnallisvaalien ehdokkaaksi?

Mutta pelaajaprofiilin perusteella minulle suositellaan vain pelejä eikä politiikkaa. Niitä ovat Combat Commander: Europe, Tigris & Euphrates, Dark Moon, Mare Nostrum: Empires, Terraforming Mars, Dungeon Lords, A Feast for Odin, Cry Havoc,  San Juan, ja Glory to Rome. Yhtäkään näistä en ole pelannut, mutta kaikki ovat kyllä sellaisia, että lukemani perusteella niihin tarttuisin milloin tahansa.

Vähän kyllä epäilyttää, löytäisinkö toiselta puolen pelilautaa itseni kaltasia ihmisiä, saati pelureita.