KALENTERI TULEVASTA

TULEVIA TAPAHTUMIA
26.-28.1. Työväen Näyttämöpäivät Mikkelissä
19.2.-23.4. Kritiikkikurssi Sampolassa
9.3. Kylmien kyytimiehen ensi-ilta Tukkateatterissa

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Mother! (elokuva)

Jos jaettaisiin palkintoja tekotaiteellisuudesta, niin "Mother!" olisi tämän (2017) vuoden voittaja.

Juutalaisuuden historiasta laadittu allegoria kierrättää myyttejä tarinalla pariskunnasta, joka on vetäytynyt uskojärjestelmää edustavaan taloon: vanha mies on luomisvoiman menettänyt runoilija ("jumala") ja nainen ("luontoäiti") hänen lapseton muusansa. Talon merkitystä abstraktiona korostetaan muutamissa ulkokuvissa, joissa se näyttäytyy täydellisen symmetrisenä ja ympäröivästä luonnosta eristyneenä.

Hollywood-elokuvalta edellytetyt tuotannolliset arvot on kuitattu kierrättämällä kummitustalon ja ahdistuspsykoosin genre-elementtejä, mutta kauhufilminä "Mother!" on vieläkin latteampi kuin allegoriana. Yleisökoukku on tietysti nimiroolin Jennifer Lawrence, jota ilman tätä elokuvaa ei nähtäisi muualla kuin indie-festareilla.

Jumala rauhoittelee luontoäitiä ihmiskunnan bileiden kiihtyessä.
Jos ohjaaja Darren Aronofskyn Nooa-filmi (2014) oli lupsakkaan rienaava myyttejä kohtaan, niin "Mother!" paahtaa vihakuvastoa kirjauskonnoksi kaventunutta juutalaisuutta vastaan täydellä laidalla. Myös kristinuskolle olennainen jeesus-idolismi saa osansa, etenkin katolinen kirkko kannibalistisine riitteineen. Talon sisällä tapahtuu pikavauhtia koko ihmiskunnan historia, mukaan lukien Aatamin ja Eevan perisynti sekä sitä seuraavat sukuselvitykset. Talo repeilee ja ryöstetään, porukka lappaa sisään lupaa kysymättä - kuten uskonjärjestelmille tapaa käydä.

Isoin ihmeteko onkin se, miten tällainen vertauskuvissaan raivoisan yksipuolinen puheenvuoro on päässyt teattereihin hyperkorrektiuden aikakautena? Mitäs jos tämä elokuva olisikin intialainen tai iranilainen? Siitä ei uskallettaisi edes puhua mediassa, saati kiitellä sitä monitulkintaiseksi taidefilmiksi.

Tylsän elokuvasta tekee sen kerronnallinen latteus ja helpot kompromissit kauhuefektien takaamiseksi. Kuka hyvänsä 10-vuotias rabbikokelas osaisi käyttää kirjauskontojen perusmyyttejä monitulkintaisemmin ja -puolisemmin kuin egonsa tahkoisuutta tutkiskeleva Aronofsky. Lisäksi, aidon juutalaisuuden, äidiltä lapselle periytyvän henkisyyden puolustuksena (Jerusalemin temppelin polttamisesta alkaneen kirjaperinteen vastapainona) "Mother!" on yhtä salaivainen naisia kohtaan kuin debyytti "Unelmien sielunmessu" (2000).

Urallaan hakoteille joutuneelle Jennifer Lawrencelle tämä on yhtä raskas pohjanoteeraus kuin Aronofskylle. Eipä ihme, että heistä tuli filmauksissa pariskunta. Aivottomuus on epäilemättä yhdistävin spirituaalinen kokemus mitä 2000-luvun filmiteollisuus voi tarjota.

Pienemmissä rooleissa (Aatami & Eeva) piipahtaa muun muassa Ed Harris ja Michelle Pfeiffer. Heidän läsnäolonsa sähköistää hetkessä talon sisätiloihin ahdetun elokuvan, mutta ohjaajalla on liian kiire kertoa Iso Tarina jotta hän joutaisi ajatella mitään omaa tulkintaa käyttämilleen Isoille Hahmoille.

Isäjumalaa esittävä Javier Bardem hoippuu keskeisessä roolissa tietämättä oikein miten löytää hahmolleen motivaatio. Siihen voi tietysti tiivistää koko Aronofskyn uran katkelmallisuuden: liiaksi vakuuttuneena suuruudestaan ei oikein tiedä millä motivoitua taiteestaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti