KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






tiistai 6. helmikuuta 2018

Äijäjumppaa aikakuplassa


"Käsi käden pesee", sanoi porvarihallitus, kun kierrätti poliitikkojaan ministerien paikalle.

"Taitaa olla pudotuspeli", sanoivat äijäjumpan äijät, kun ryhmän kersantti teetti kolme kierrosta kuntopiiriä kahden kierroksen sijaan. Presidentti Niinistö ei siinä porukassa pärjäisi. Niinpä se harjoittaa äijäjumppaa vain lakanoiden välissä. Meill' ukoilta jo syntyy sylilapset. Suomi etenee kuin mummo lumeessa.

Eletään aikakuplassa. Kansalaiset nojaavat raskaasti alaspäin ollakseen liukastelemasta eteen tai taakse. Kevättä kohti ei voi nostaa katsettaan tai taju luiskahtaa mediapinnalla. Näiden lumeiden kanssa on elettävä vielä neljä kuukautta ennen kuin voi avata ikkunat maailmaan.

Päätin päivittää Bittein Saaria: nyt sieltä löytyvät suorat linkit kirjallisuuskritiikkeihin 1997-2010 ja viidakkokirjoina julkaistuihin päiväkirjoihin 2007-2012, samoin kuin julkaisuluettelon kautta linkit erinäisiin artikkeleihini, jotka ovat olleet joskus saatavilla verkossakin. Siirsin Bittein Saarille myös sadoittain valokuvia, joiden pitäisi nyt täydentää VerkonAatoksen juttujen, päiväkirjojen sekä yksittäisten artikkelien ja matkaraporttien sisältöä. Puuttuu vain talviaikaan päivitetty indeksikuva.

Tuorein tekstitapaus viidakossa on Agricola-arvosteluni kirjasta Sukupuoli ja väkivalta. Se on kirjoitettu alunperin kuukausia sitten, mutta kritiikit kuten muutkin kommentaaritekstit vanhenevat hitaammin kuin tietämys itsessään. Kirja on muuten ladattavissa ilmaiseksi netistä, mikä on tätä SKS:n nykylinjaa: kovenevien kirjamarkkinoiden viidakossa selviää vain sillä että leikitään kuin ne eivät lainkaan koskettaisi akateemista julkaisemista...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti