KALENTERI TULEVASTA

BitteinSaari on osa Soikkelin BITTEIN SAARET -verkostoa

TÄRKEITÄ TAPAHTUMIA 2024


- Metsossa 16.4. puhumassa Tuntemattoman sotilaan filmi- ja näytelmäsovituksista
- toukokuussa osallistumme taas Åconiin
- tietokirjani Eroottinen elokuva ilmestyy kesällä Oppianilta






maanantai 5. helmikuuta 2018

Teatteriharjoituspäiväkirja 7


Kolmen viikon tauon jälkeen "Kylmien kyytimiehen" harjoitukset aloitettiin taas 29.1. ja niitä pidettiin heti ma-ti-ke-su -tahdissa neljänä iltana viikossa. Repliikit olisi pitänyt siis jo osata, mutta ei toivoakaan, että olisin jaksanut niitä opetella. Ihan täysin ei onneksi muutkaan omiaan osaa, paitsi pääosan Juho, vaikka on mukana jokaisessa kohtauksessa.

Tässä vaiheessa projektia ohjaaja Terhi syvensi kohtauksia pyytämällä näyttelijöitä kommentoimaan millaisena nämä tällä hetkellä näkevät hahmonsa motiivit ja suhteet muihin hahmoihin. Tämä syventäminen johtui osittain siitä palautteesta, mitä Terhin edellinen ohjaus oli saanut Tnp:llä: näytelmän sanoman täytyy käydä selvemmin ilmi jo ekasta kohtauksesta ja henkilöiden suunnat on oltava tarkemmin harkittuja kussakin kohtauksessa. Tämä kaikki tietysti (?) palautuu hahmojen suhteisiin, joiden täytyy muuttua näytelmän kuluessa, jotta kyse olisi draamasta.

Oma hahmoni, Matti Kurikka, on kuitenkin päähenkilö Ketolan yksityinen shamaani, joten sen pitäisi heijastella vain Ketolan omia ristiriitoja: minkä verran voi antaa periksi aatteista. Tuurin alkuperäisteksti on asian suhteen vaitelias, juuri siksi, että Ketolan arvoituksellisuus on koko romaanin (ja trilogian) tematisoiva idea. Mutta ei minua itseäni repliikkien tai motiivien sisäistäminen huoleta niinkään kuin ihan fyysiset esteet: miten mikkipiuhan siirtely näyttämöllä onnistuu ilman että kiskon vähätkin lavasteet ja Ketolan nurin, miten pesäpalloilla käyty tulitaistelu onnistuu virheittä, ja miten hengittää ruumiskasan alla lavasteita esittäessä. Tai miten saada uskottavuutta puolijumalana toimineeseen Kurikkaan, jolla oli paksu musta tukka ja "palava katse". Ihan sellaista en löydä peilistä.

Niiden kohtausten aikana, kun näytelmää saa itse seurata katsomosta, huomio kiinnittyy yhä enemmän näyttelijöiden jalkoihin. Näyttämöllä on tolkuton määrä jalkoja, jotka eivät näytä kuuluvan kellekään, kun niiden omistajat ovat kasvoineen ja aikeineen kiinnittyneet toiseen suuntaan. Ehkä kaikki tragediat pitäisikin esitätä polvillaan ja vain komediat seisaallaan? Joukkokohtauksessa on olohuoneen kokoisella lavalla 8 henkilöhahmoa, joista parhaimmillaan 3 hevosia. Se on melkoinen rykelmä jalkoja, käsiä ja pesäpallomailoja. Mutta voi siinä syntyä myös oma erityinen universuminsa, kunhan se repliikeillä ja tarinalla saadaan tiiviiksi. Tnp-festivaalin valintavastaava, ohjaaja Sirpa Riuttala mainitsi aivan erikseen Tukkateatterin esimerkkinä siitä, miten pienelle näyttämölle mahdutetaan  "kokonaisia maailmoja" (sanamuoto oli jotakuinkin näin klubi-illassa). Se oli kunnianosoitus.

Eilen sunnuntaina mentiin sitten eka kertaa lävitse koko ensimmäinen näytös sellaisena kuin sen pitäisi toimia. Siihen meni 70 minuuttia, jossa oli enintään 10 minuuttia löysää, arveli Terhi. Se on vähähappisessa kamariteatterissa ihan liian pitkä aika ensimmäiseksi näytökseksi, joten jotain täytyy karsia tai siirtää väliaikaa aiemmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti